Piakkoin viimeisten maastokisojen jälkeen ilmestyi taas tilastointi kauden maastojuoksijoista. Tilaston pohjaltahan kutsutaan parhaat kirmaajat seuraavan vuoden Suomi Cup -maastoihin, ja vuoden 2014 kisat pidetään Liedossa. Julia olisi ollut oikeutettu kutsuun jo tämän vuoden CVM -voittonsa ansioista, mutta sen verran tasaisesti likka on pinkonut, että tilastoinnissa irtosi kolmas sija, ja tänä vuonna huimat 7 normi-italiaanoa ja 4 ylikorkeaa kutsutaan.

Ihan jokunen vuosi takaperinhän kisaa ei välttämättä itskuille edes saatu pystyyn, kun kutsuttuja oli hätinä se kaksi, ja jos toiselle osui muuta menoa, niin eipä sitten kisattu. Julialle kutsu tulee jo kolmantena vuotena peräkkäin, ja kutsuttujen määrä on tasaisesti näinä vuosina noussut. 2012 Cupiin kutsuttiin 3 itskua, jotka kaikki saapuivat paikalle. Tuolloinhan Julia karsiutui finaalista vajaan 30 pisteen erolla kärkikaksikkoon. Tänä vuonna kutsuttuja oli 5, joista taas 3 kisasi, ja Julia onnistui saavuttamaan voiton vain 431 pisteellä.

Ensi vuonna tuskin tarvitsee jännittää saadaanko kisaa pystyyn, omalta osaltaan saa toki jännittää mikä on Julian juoksu/valeraskaustilanne toukokuussa.